Suomen Prosessioikeusyhdistyksen seminaarin 23.8.2017 Helsingin käräjäoikeuden auditoriossa aiheena oli laajojen rikosjuttujen käsittely ja ratkaisujen etsiminen prosessin ongelmakohtiin, kuten käsittelyaikojen pitkittymiseen ja oikeudenkäyntiaineiston paisumiseen. Laajat rikosjutut ovat usein uutisoinnin kohteena ja ne ovat viime aikoinakin saaneet runsaasti lähetysaikaa televisiossa sekä palstatilaa lehdissä. Medialla on kova työ tiivistää monimutkaisten oikeudenkäyntien sisältö luettavaan ja ehkä joskus viihteelliseenkin muotoon. Mediaa huomattavasti ankarampi työsarka ja vastuu ovat kuitenkin tuomareilla ja muilla oikeudenkäyntiin osallistuvilla, joille jutun ratkaiseminen on työ tai henkilökohtainen kohtalonkysymys.
Seminaari alkoi kutsuvieraan Svean hovioikeuden hovioikeudenneuvos Niklas Wågnertin esityksellä Svean hovioikeuden En skräddarsydd rättegång -projektista ja siinä tehdyistä havainnoista laajojen ja monimutkaisten rikosjuttujen käsittelystä. Projektissa huomiota kiinnitettiin tuomarin, syyttäjän ja vastaajan sekä asianomistajan roolien ohella myös oikeudenkäynnin käytännön järjestelyihin liittyviin seikkoihin lähtien salin ilmanvaihdosta, jotka kaikki osaltaan vaikuttavat prosessin muodostumisessa tehokkaaksi ja mielekkääksi. Wågnertin esitys toimi johdantona sitä seuranneelle akateemisten ja oikeudenhoidon käytännön asiantuntijoiden paneelikeskustelulle. Paneeli jatkoi Wågnertin alustamalla linjalla tarkoituksena etsiä keskustelun avulla uusia menettelytapoja laajojen juttujen käsittelyyn. Ongelmanratkaisun avaimena pidetään tätä nykyä eri ammattiryhmien ja osapuolten avointa keskustelua sen sijaan, että kukin viiteryhmä pitäytyisi omassa nurkkapöydässään. Paneelissa tuomarit, syyttäjät, asianajajat sekä akateemikot olivat kaikki samanarvoisia keskustelijoita ja myös yleisö osallistui keskusteluun.
Me-henkeä uhkuvien panelistien yksi keskeisimpiä parannusehdotuksia olikin rikosprosessiin osallistuvien yhteistyön laajentaminen ja syventäminen prosessin aikana. Oikeudenkäynnin joutuisuus ja sujuvuus edellyttää, että menettelyn suunnittelemiseksi tarvittava tieto on ajoissa saatavilla. Uusilla todisteilla tai väitteillä yllättäminen johtaa suunnitelmien muuttumiseen alkuperäisestä ja tätä tulisi mahdollisuuksien mukaan välttää.
Laajoissa ja monimutkaisissa rikosjutuissa esitetään usein runsaasti todistelua. On arvioitu, että todistelulla on näissä jutuissa taipumus paisua entisestään niinkin, että huomattavaa osaa todistelusta voidaan pitää jutun ratkaisun kannalta vähämerkityksisenä. Vähämerkityksinenkin oikeudenkäyntiaineistoon otettu todistelu on kuitenkin esitettävä, mikä aiheuttaa käsittelyn pitkittymistä ja kustannuksia.
Panelistit sysäsivät vastuun todistelun kontrolloimisesta vuoroin tuomareille, syyttäjille ja asianosaisten avustajille. Tuomareita vaadittiin käyttämään materiaalisen prosessinjohdon velvollisuuksiaan aktiivisemmin ja erottamaan riidattomat seikat riitaisista, joista on tarpeen esittää todistelua ja hylkäämään tarpeeton todistelu. Ajoittain vaikutti siltä, että osa panelisteista uskoi kaikkivoipan Hercules-tuomarin olemassaoloon.
Vaikka laissa tuomaria velvoitetaankin yksiselitteisesti täyttämään mainittu velvollisuutensa, lienee kuitenkin selvää, että käytännössä arvio todistelun tarpeettomuudesta ja hylkäämisestä voi olla monimutkainen. Osa panelisteista painottikin syyttäjän vastuuta todistelun laajuudesta. Toisaalta sillä, että syyttäjä esittää vain syytteen toteennäyttämisen kannalta keskeiset todisteet ratkaistaan vain puoli ongelmaa, sillä syytetyllä on mahdollisuus esittää vastatodistelua mielin määrin. Toinen asia on, että onko syyttäjälläkään mahdollisuuksia hahmottaa etukäteen, mikä kaikki todistelu tulee olemaan merkityksellistä.
Niinpä vastuuta tarpeettoman todistelun rajoittamisesta kokeiltiin asettaa syytetyn avustajan harteille. Ehdotus on kuitenkin sikäli pulmallinen, että avustajan tehtävänä on ensisijaisesti ajaa päämiehensä etua ja kynnys jättää jokin mahdollisesti asiaan vaikuttava todiste pois on korkea. Päämies voi samaan aikaan olla vaatimassa avustajaansa täydentämään todistelua niistäkin seikoista, joista ei ole riitaa ja joista ei ole tarpeen esittää enempää näyttöä. Avustajan voi olla vaikea vakuuttaa päämiehensä todisteen tarpeettomuudesta.
Oikeudenkäynnin kaikkien osallisten yhteistyötä riitaisten ja riidattomien seikkojen erottamiseksi voidaan pitää ainakin osaratkaisuna tähän ongelmaan. Tuomarin yhteenvedossa kirjoittama erottelu riitaisista ja riidattomista seikoista auttanee asianosaisia keskittymään todistelussa olennaiseen. Asianosaisten on myös voitava luottaa tuomarin materiaalisen prosessinjohdon toimiin eikä heille saa koitua oikeudenmenetyksiä luottamuksensa seurauksena. Ratkaisu asettaa paljon vaatimuksia tuomarin asiantuntemusta kohtaan, mutta onhan tuomarin ammattia jo vanhastaan arvostettu ja pidetty kutsumustyönä. Tuomarin roolin vaatimusten täyttäminen ei liene mahdotonta, kunhan vain oikeuslaitoksen riittävistä resursseista ja uusien tekniikoiden hyödyntämisestä huolehditaan.
1.9.2017
En skräddarsydd rättegång –projektin raportti saavavilla: http://www.svea.se/Domstolar/sveahovratt/Nyheter/En%20skr%C3%A4ddarsydd%20r%C3%A4tteg%C3%A5ng%20-%20och%20v%C3%A4gen%20dit.pdf